Tänään on mitä mainioin päivä tulla muotiostoksille Myllyyn. Löydät saman katon alta vaikuttavan kattauksen syksyn trendejä. Ohessa poimintoja – lisää makupaloja on Myllyssä!
 |
| Gina Tricotin tyylinäyte kerrospukeutumisesta. |
Gina Tricotissa vannotaan printtien nimeen: esimerkiksi kukat jatkavat voittokulkuaan myös syksyllä. Värimaailma ilahduttaa, sillä se on kaukana synkästä. Värikartasta löytyy jopa pinkkiä ja oranssia! ”Värien lisäksi trenditietoinen panostaa kerroksellisuuteen. Ponchot tekevät uuden tulemisen ja lämmittävät ihanasti niin ulkona kuin vaikkapa viileässä toimistossa”, visualisti Kati Tuomi sanoo.
 |
| Syksy on värien juhlaa. Kuva Sokoksen mallistosta. |
Myös Sokoksen syysmuoti on paitsi kukikasta, myös värikästä. Erityisesti punainen ja lila toistuvat eri merkkien mallistoissa maanläheisten värien lisäksi. ”Materiaaleista kannattaa huomioida mokka ja nahka, joita käytetään näyttävinäkin tehosteina vaatteissa”, myyjä Sini Ketonen kuvailee. Eri pintojen yhdisteleminen on myös suosittua.
 |
| Turkissomisteet ovat yksi syksyn 2011 trendeistä. |
”Paluu 1990-luvulle”, myymälänhoitaja Eeva Salmi Vero Modasta kuvailee syksyn muotia. Takeilla on merkin syysmallistossa iso rooli, samoin kuin tekoturkisyksityiskohdilla, liiveillä, neuleilla, ponchoilla, viitoilla ja shaaleilla. ”Varsinaiseksi menestystuotteeksi kuvailisin korkeavyötäröisiä farkkujamme, jotka ovat miellyttävät päällä ja upean näköiset”, Salmi kertoo.
 |
| Väri-iloittelua lasten vaatteissa. |
United colors of Benetton pukee naiset syksyllä näyttävän värisiin neuleisiin, maskuliinisiin jakkuihin, jopa sotilaalliseen tyyliin. Lapsiakin hemmotellaan upeilla väreillä, jotka ovat helposti yhdisteltävissä toisiinsa. ”Saamme runsaasti kiitosta siitä, että meillä lasten vaatteet ovat lasten vaatteita, eivätkä aikuisten vaatteita pienen kokoisina”, myymäläpäällikkö Kaisa Puisto iloitsee.